perjantai 26. joulukuuta 2014

Tassu

Tänään ei olisi kannattanut nousta sängystä, tänään olisi kannattanut lakata olemasta...

Kaikki alkoi 12. elokuuta aamupäivällä. Siivosin kotona ja kuulin pienen kissan ääntä ulkona ja myöhemmin kun avasin oven huomasin pienen olennon olevan meidän portin ulkopuolella ja tuo pieni olento 'huusi' niin kovin kuin pystyi. Sehän oli pieni kissanpentu ehkä kuukauden ikäinen ja emoa ei näkynyt missään ja kasvojen muoto osoitti, että pienellä oli nälkä, niin eihän sitä siihen voinut jättää vaikka käytännöllinen ihminen minussa sanoi "että 7 kissaa on jo tarpeeksi varsinkin, kun kaikki ovat pelastettuja yksilöitä" mutta tunne voitti ja niin Tassu muutti taloon.


Kotona meillä odotti 4 leikattua tyttökissaa eli Nallu, Mona-Lisa, Sissi ja Fanni
ja kolme poikaa joista kaksi eli Mooses ja Pablo oli vain 4 kuukauden ikäisiä ja Einari joka oli kolmen vuoden ikäinen leikattu kolli.









Tassu osoitti ihan alusta asti olevansa taistelija sillä vaikka muut kissat olivat monta kertaa häntä isompia niin se piti puolensa, kun kyse oli ruoasta, se ei antanut periksi vaikka Einari murisi vieressä. Tassu oli myös erittäin ihmisläheinen. Hän nukkui kaulallani melkein joka yö, hän söi samaa ruokaa kuin minä, mm. kaurapuuroa aamuisin ja aina kun oli mahdollista oli hänen päästävä syliin tai kaulalle ja monesti hän laittoi tassut kaulalleni kun halusi olla lähellä.


Eilen illalla 25.12 kun ilotulitteet paukkuivat (täällä Balkanin alueilla on lupa räjäyttää ilotulitteita milloin haluaa ja tapana on, että joulupäivänä erityisesti räjäytellään niitä, ehkä jopa enemmän kuin uudenvuodenaattona) kissat ja koiramme Demu alkoivat olla levottomia ja Tassu halusi mennä ulos muiden kissojen kanssa. Vähän myöhemmin kun huusin kissamme kotiin niin kaikki muut tulivat paitsi Tassu ja ajattelin hänen olevan kellarissamme piilossa meteliä....

                                                       kuvan on ottanut Georg Fagerlund

Aamulla kun katsoin keittiön ikkunasta ulos näin Tassun yliajettuna kotikadullamme...
Joten tänään ei olisi kannattanut nousta sängystä, tänään olisi kannattanut lakata olemasta...

Rakkaudella Tassulle...





sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Talvinen sää

 Tämä kuva on eilen aamulla 25.10 otettu meidän olohuoneen ikkunasta, eihän tässä mitään ihmeellistä muuten ole, mutta täällä Balkanin alueella luminen maisema tähän aikaa vuodesta on melkein ihme.



Vielä maanantaina, kun olimme mieheni kanssa luontoretkellä oli varjossa yli 20 astetta lämpöä ja hyvin pärjäsi hihattomalla puserolla. Yleensä täällä missä asumme talvi alkaa tammikuussa tai           helmikuussa ja tähän aikaa vuodesta on vielä lämpimät ilmat. No sitähän tämä ilmastonmuutos           teettää...                                                                                                                                                      
Mukavaa loppusyksyä!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Eräänä päivänä

Hei taas. Eräänä sateisena iltapäivänä olin menossa kauppaan, olin ollut huonossa kunnossa ja ajattelin, että ruokakauppaan meno voisi piristää? Niin menin autolle ja starttasin, mutta noin 50 metrin päässä näin aidan kyljessä mustaruskean möykyn, näytti melkein koiralta, mutta eihän siinä voi olla, tällä kadulla asuu paljon ihmisiä ja joku olisi kyllä huomannut, varmaankin olen vielä sairas ajattelin ja menin kauppaan.

Kaupasta tultua päätin mennä tarkastamaan 'möykyn' sillä se oli jäänyt vaivaamaan mieltäni ja mitä sieltä löytyikään, KOIRA!! Nälkiintynyt, luurangonlaiha, nestehukasta kärsivä ja auton tönäisemä tyttökoira. Se oli ulostanut siihen paikkaan sillä eihän se ollut päässyt liikkumaan mihinkään. Se hengitti yhä, joten juoksin kotiin hakemaan meetvurstia ja sitten vettä ja kissan kuivamuonaa joka sisältää enemmän rasvoja kuin koiranruoka. Puhdistin pahimman lian ja tsekkasin tassut ja huomasin, että molemmat takatassut lonkan kohdalta olivat toimintakyvyttömät. Siinä vaiheessa soitin miehelleni, että pitää kantaa tyttö meille ja aamulla mennään eläinlääkäriin. Naapurilta sain kuulla, että koira oli ollut siinä jo pari päivää...

Laitettiin koira meidän ulkorakennukseen, haettiin sille pehmusteita ja mieheni puhdisti koiran kunnolla, annettiin vettä ja ruokaa ja jätettiin tyttö nukkumaan rauhassa.

Aamulla sanottiin Demulle, että ehkä saa tyttökaverin....

Eläinlääkärillä ihmettelimme miksi metsästyskoira on päästetty niin huonoon kuntoon ja niitä muutamaa outoa haavaa jota koiralla oli... niin meitä valistettiin, että täällä Balkanilla eräät metsästäjät pitävät koiriaan nälässä ennen metsästystä (eläinlääkärimme ei hyväksy tätä, hän on erittäin eläinrakas ihminen, kuten koko hänen perheensä), erityisesti kun kyseessä on villisika, ja metsällä aidatuilla alueilla koira saa vainun, mutta nälkäisenä ja heikkona siitä tuleekin saalis jonka jälkeen metsästäjä ampuu villisian. Asenne on, että ehkä koira selviää ehkä ei, kuka välittää???

Eläinlääkäri tarkisti tytön ja totesi sen jota pelkäsimme, kuntoutusmahdollisuus oli minimaallinen ja se oli jo kärsinyt aivan liikaa joten tytön oli aika vaipua ikuiseen uneen....

Sitten oli aika kaivaa tytölle kuoppa...


Demu vartioi hautaa


Joskus elämä on vaan niin raskasta...


PS. Naapurin setä oli vienyt tytölle leipää ja oli huolissaan koirasta, täällä vaan monet eivät välitä, onneksi sentään muutamat.




torstai 28. elokuuta 2014

Demu

Hei taas!

Ajattelin tässä vähän kertoa meidän perheestä tai ennemmin sen jäsenistä ja tänään on vuorossa meidän ainoa koira, siperianhusky noin 3-vuotias uroskoira Demu nimeltään tai ainakin niin lukee passissa. Hän on ollut osa perhettämme noin puolitoista vuotta. Alkujaan hän oli naapurimme isän autokorjaamolla vahtikoirana (älkää kysykö mitä se teki vahtikoirana???), mutta tilanpuutteen vuoksi se etsi uutta kotia ja uutta nimeä sillä sen nimi oli Demon ( ja mitä yhteistä on niin kiltillä koirarodulla kuin siperianhusky ja demonilla???)

Aluksi kävin ulkoiluttamassa sitä joka päivä, tämä oli joskus 2013 helmi-maaliskuussa ja vaikka en kamalasti ymmärrä koirista mitään varsinkaan tuolloin niin huomasin, että ulkoiluttaminen oli jotain aivan uutta sille ( oletettavasti se oli aina sidottuna, kuten melkein aina täällä Balkanin alueella koirat ovat muutaman metrin pituisen narun päässä kiinni syntymästään kuolemaan, huom. poikkeuksiakin on ja tilanne paranee koko ajan). Sitten 9.3.2013 pyysimme saada sen koe-ajalle meille sillä meillä on kissoja ja oli tarpeellista tietää miten ne tulevat toimeen keskenään ja minun ja ehkä myös koiran onneksi ongelmia ei ollut, kissat on pomoja ja sillä siisti. Joten niin koira jäi meille sai rokotukset, lääkitykset, sirun ja passin ja uuden nimen Demu.



Joten kiitos tämän koiran alkoi käsivarren lihakset kasvamaan ja tuli myös juostua lähes joka päivä ja hankittua tietoa koirista. Kun keskustelin koirastamme aloin pikkuhiljaa käyttää sanaa hän, joten hänestä tuli meidän perheen jäsen ja meidän poika, Memmu, Mööri jne. Sosiaalisten taitojen kehittyminen vei kauemmin aikaa sillä kesti melkein puolivuotta ennen kuin se alkoi ottamaan kontaktia ihmiseen katseellaan, se oli myös ihmeissään saamastaan huomiosta, rapsutuksesta ja harjaamisesta.







On ollut ihanaa viettää aikaa meidän pojan kanssa ja se on tuonut paljon iloa elämääni ja myös mieheni elämään




 Hauskoja ulkoiluhetkiä!!!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Paluu elämään

Hei taas!

Anteeksi pitkä tauko, mutta elämässä on tapahtunut niin paljon
ja eniten ollaan pysytty siinä päänsäryn puolella joten kirjoittamisesta ei ole tullut oikein
mitään.... On tullut uusia kissoja ja koiria ja kuollut kissoja, mutta nyt kiinnitetään huomiota
myönteisiin asioihin.

Eli olen leiponut ensimmäisen hapanleipäni, jippiiiiiiiii!!!! Ja se onnistui, jota todella
ihmettelen. 19.8 laitoin hapanjuuren alkuun Pain de Martin -blogin ohjeiden mukaan ja tänään 24.8 leivoin leivän ko. sivuston reseptillä bröd 1.

Ja tässä muutama kuva...







 
Hyvää syksyn alkua!


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pienen Lolan pieni elämä

 Lola tuli meille maanantaina 3.3.2014. Tuo pieni pörröinen ja nälkiintynyt persialaiskissa jonka löysimme vuoristotieltä Balkanilta. Arviolta oli noin vuoden ikäinen ja puolikiloinen, taka-anturat
haavoilla ja kaula/niska karvattomana. Surullisilla ja suurilla silmillään katsoi, kun pysäytimme
auton ja otimme Lolan syliin ja sitten autoon. Vaikka 3.3 on suuri pyhäpäivä Bulgariassa niin
tuttu eläinlääkärimme tutki pienen kissamme ja antoi lääkityksen ulkoisia parasiittejä vastaan ja vihdoin Lola pääsi uuteen kotiin ja hoitoon. Tämä aliravittu pieni olento oli heti kuin kotonaan
ja ruokailun päätyttyä löysi sängystämme hyvän lepopaikan.


 Ja siitä alkoi Lolan kuntoutus, noin kolmen tunnin välein oli ruokahetki jopa yöllä, mutta omaan elämääni se ei tuonut paljon muutosta sillä meillä on jo ennestään viisi kissaa ja yksi koira, jotka ovat tarvinneet tässä kylmässä maailmassa suojaa, ruokaa ja huolenpitoa.

  Ja Lola oli peloton muita kissoja kohtaan ja eikä edes pelännyt Nallu-mummoa, joka on vanha ja kiukkuinen narttukissa.




  Ja niin seuraavat kaksi päivää pyöri Lolan ympärillä ja keskiviikkona oli edessä
suuri koitos meille tai Lolalle, en ole ihan varma, kissan kylvetys! Oletettavasti se ei ollut Lolan ensimmäinen, koska selvisimme siitä ilman haavoja ja myös onnistuimme kuivattamaan turkin föönillä, mutta eihän niitä persialaiskissoja metsässä kasva, se vaan on Bulgarialainen tapa päästä lemmikeistä eroon, tyyliin, että viedään kissa tai koira tuntemattomaan paikkaan, mieluusti metsään ja jätetään sinne nälkiintymään ja loppujen lopuksi kuolemaan.


Sitten tuli torstai ja meidän oli tultava Suomeen vähäksi aikaa, mutta onneksi eräs hyvä ystävämme
suostui jälleen kerran asumaan luonamme ja pitämään huolta "eläintarhastamme" ja erityisesti Lolasta joka yhä oli heikossa kunnossa, mutta olimme toiveikkaita kuten aina....... Kunnes tuli maanantai ja silloin aamuyöllä 3:23 tuli viesti, että Lola oli kuollut. Meidän pieni Lola ei jaksanut enää elää, se oli päässyt niin huonoon kuntoon, ettei sitä voinut enää pelastaa....




rakkaudella minä